Työvaatteet kirjanpidossa

Työvaatteet ja suojavälineet kirjanpidossa ovat sellainen asia, mikä usein aiheuttaa väärinkäsityksiä tai erikoisia tilanteita kirjanpitäjän ja asiakkaan välillä.

Työvaatemenot kun ovat verotuksessa hyvin rajoitetusti vähennyskelpoisia. Tuloverolaissa ei ole suoraan erikseen määritelty, että mikä meno johtuu tulonhankkimisesta tai säilyttämisestä ja mikä meno on yksityistä kulua. Aika pitkälle vähennyskelpoisuus ratkaistaan tapauskohtaisesti ja ratkaisut perustuvat pitkälti aiempaan verotus- ja oikeuskäytäntöön.

Perusajatus työvaatteiden vähentämisen kohdalla on kuitenkin selkeä. Vain ne vaatteet voidaan vähentää, joita ei käytetä muualla kuin töissä. Jos vaatteita voi käyttää muutenkin eli vapaa-ajalla, ovat ne omia henkilökohtaisia kuluja, joita elämisestä syntyy.

Eri asia on sitten erilaiset suojavälineet kuten esimerkiksi turvakengät, suojakypärät, suoja-asut, hengityssuojaimet, haalarit, lääkärin asut, keittiön suojavarusteet ja -asut jne. Myös jos työ on erityisen kuluttavaa tai likaista, jonka takia vaatteita pitää ostaa usein, voi vähennyskelpoisuus tulla kysymykseen. Kaikissa rajatapauksissa kannattaa muistaa ajatus, että jääkö työvaate töihin työpäivän päätteeksi vai tuleeko se mukaan kotiin ja käytetäänkö sitä myös työajan ulkopuolella.

Jos vaatteeseen on selkeästi painettu esim. yrityksen nimi ja logo, on se vähennyskelpoinen vaikka olisikin tavanomainen vaate. Jos sitä käytetään vapaa-ajalla, saa yritys sitä kautta mainosta.

Sen sijaan esim. tumma puku ei ole vähennyskelpoinen meno vaikka vapaa-ajalla ei pukeutuisikaan tummaan pukuun. Olennainen kysymys on, että voisiko sitä pitää vapaa-ajalla? Tätä kautta pääsemme myös mm. silmälaseihin eli jos niitä käytetään myös vapaa-ajalla, ovat ne henkilökohtaisia elantomenoja. Käytännössä vain päätelasit on vähennyskelpoisia kuluja.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisuista saa hyvän kuvan liittyen työvaatteisiin.

KHO 1977-B-II-565

KHO 2002/3452

KHO 1988-B-551